Hep.
Haluan ylläpidon puolesta muistuttaa kaikkia käyttäjiä kaupankäynnin etiikasta täällä friikkilässä. Pari jutskaa on nyt eteen tullut, notta käyttäjällä on hieman kirvonnut Jopo lapasesta ja ollaan säädetty kauppaa vähän sinne ja tänne, sillä tuloksella että ei enää itsekään tiedä minne niitä kortteja pitäisi lähettää.
Joten tämä asia pitää nyt yksinkertaisesti jokaisen ymmärtää että lupaukset täytyy pitää, eikä siihen meriselvitysten kierteeseen voi lähteä. Se että ehkä käyttäjälle itselleen tämä ei ole niin vakavaa ja pienet valkoiset valheet ovat mahdollisesti OK, niin pitää ajatella asiaa vastapuolen kannalta myös! Friikkilässä 'valkoiset valheet' eivät ole OK ja jos esimerkiksi myyjän topicista jotain varaa, niin pitää olla selkärankaa myös ne kortit lunastaa. Älkää siis aloittako satujen höpöttämistä!
Virheitä sattuu ja olen itsekin tehnyt ainakin yhden Jatkuvista ongelmista kaupankäynnissä joudutaan tarvittaessa laittamaan kaveri vaikka jäähylle ja sehän on ikävää kaikkien kannalta ja jää huonot fiilikset. Hoidetaan siis kaupat kunnialla alusta loppuun ja kohdellaan toista siten kun toivoisi itseään kohdeltavan.
Aktiivista kaupankäyntiä kaikille!
Harri / ylläpito.